sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Tuskan ja surun päivät/Synnytystarina

En oikein tiedä mistä aloittaisin.
Sunnuntaina 16.11 tunsin vielä pienen liikkeet. Kävimme syömässä ja vietimme rauhallisen sunnuntain. Nukuin yön myös ihan normaalisti.
Maanantaina heräilin samoihin aikoihin kun Matte. Jäin vielä sänkyyn pyörimään, kun Matte lähti töihin ja rupesinkin sitten kokeilemaan mahaani josko vauva olisi jo hereillä.
Painelin mahaa ja vauva ei vastannut. Ei mitään. Sitten soitin Matelle; vauva ei vastaa vaikka tökin mahaa!! Tässä vaiheessa purskahdin tietysti itkuun. Matte lähti heti töistä kotiin ja silläaikaa soitin heti synnärille ja sieltä tietysti neuvottiin syömään ja juomaan jotain. No tein niin ja ei vieläkään mitään. Ei oltu edes sitä neuvottua tuntia kotona vaan lähdettiin heti sairaalaan, joka onneksi sijaitsee samalla paikkakunnalla.

Sairaalassa jouduimme odottamaan ehkä 5min ja sitten pääsin heti käyrille.
Hiljaista oli, mutta kätilö ei vielä sanonut mitään ja sitten menimme heti ultraan.
Sitä tilannetta tuskin unohdan koskaan.
Itse en nähnyt kuvaruutua, mutta Matte näki ja heti kaikkien ilmeistä näin, että nyt ei ole kaikki kunnossa. Kunnes lääkäri sanoi ne pahimmat sanat; valitettavasti sydänääntä ei löydy, olen todella pahoillani.

Maailmani romahti siihen paikkaan, kuten myös Maten ja siinä itkettiin niin paljon. Tärisin ja itkin.
Mieleeni tuli heti sata kysymystä; miksi meille? mitä tein väärin? onko minussa jotain vikaa?
Syyllisyyden tunne oli ihan valtava ja kaikki siellä rauhoittelivat ettei vika ole minussa.
Aika pian musta piti ottaa jotain näytteitä ja monet putkilot verta.
Siinä sitten ilmoitimme asiasta lähiomaisille; ei tule mitään vauvaa, sydänääntä ei löydy, vauva on kuollut, emme tiedä mitä tapahtui.

Keskustelimme tulevista päivistä lääkärin ja kätilön kanssa, koska minulla oli edessä synnytys. Päädyin ottamaan lääkkeen, joka muistaakseni valmisti kehoani tulevaan ja lähdimme päiväksi kotiin. En muista tarkkaan kaikkea mitä kotona tapahtui, kävikö meillä ihmisiä. Se päivä meni niin sumussa. Muistan kysyneeni Matelta, mitä siinä kuvaruudulla näkyi, silloin kun ultrattiin ja näitäkään sanoja en unohda koskaan; siinä oli vauva, eikä se liikkunut tai näkynyt sydämen liikettä.
Sillä hetkellä toivoin niin paljon, ettei Matte olisi nähnyt koko kuvaruutua. Ei kenenkään vanhemman pitäisi nähdä. 

Tunsin tuottaneeni kaikille niin valtavan pettymyksen, olihan kyseessä meidän esikoinen. Meidän poika. Molempien vanhempien ensimmäinen lapsenlapsi, siskoistani olisi tullut tätejä, Maten veljistä setiä.
Olin jo mielessäni kuvitellut ihanan joulun vauvan kanssa, sen maailman onnellisimman hetken kun saa vauvan syliin. Kuulla ensimmäisen parkaisun synnytyssalissa.
Meidät vanhempina.
Ja yhtenä hetkenä kaikki oli peruttu.

Tiistaina 18.11 heräsimme tuskaisaan päivään. Olin nukkunut ehkä pari tuntia. Emme tienneet mitä odottaa. Otimme omat tavarat mukaan ja olimme pakanneet myös vauvalle bodyn ja housut. Tiistaina raskausviikot olivat 36+0, iltapäivällä olisin mennyt neuvolaan vauvan painoarvioon.
Maten vanhemmat tulivat hakemaan meitä ja ajoimme sairaalaan. Sisäänkirjautuminen klo 08:55. Saimme oman huoneen. Tuntui niin epäreilulta olla synnyttävien osastolla, mutta onneksi meidän huone oli rauhallisessa päädyssä.
Lääkäri tuli yhdessä kätilön kanssa ja juttelimme jotain asioista ja sitten minulle laitettiin kohdunsuulle tabletti, joka alkaisi pehmittämään paikkoja. Koska meidän piti vain odottaa, että jotain tapahtuisi, meidän molempien vanhemmat ja siskoni tulivat käymään.
Sairaalapastorikin kävi jossain vaiheessa, vaikka me ei kuuluta kirkkoon, koin sen todella tarpeelliseksi että saimme jutella asioista.

13:00 alkoivat pienet supistukset. Kohdunsuulla oli tapahtunut jotain, tässä vaiheessa puhuivat jo kalvojen puhkaisusta, mutta laittoivat vielä varmuudeksi yhden tabletin.
Sain muistaakseni kipulääkettä ja lämpimän kaurapussin.
En muista tästä hetkestä oikein muuta, saatoimme sitten ehkä nukkua.

20:40 tilanne oli edennyt hyvin ja kätilö puhkaisi kalvot. Säännölliset supistukset alkoivat heti 5min jälkeen. Taisin saada lisää kipulääkettä reiteen. Pystyin siinä sen avulla olemaan muistaakseni aika pitkään, kunnes kivut alkoivat olla sitä luokkaa että tuskissani sanoin Matelle; soita kelloa!! Sitten päästiin synnytyssaliin ja sain epiduraalipuudutuksen, mikä vei aika nopeasti kivut pois. Tuosta puudutteen antamisesta ei mennyt kuin pieni hetki, kun tuli kamala ponnistamisen tarve ja taas tuskissani pyysin Mattea soittamaan kelloa.

23:10 alkoi ponnistusvaihe. Se tuntui siinä niin epäreilulta tehdä se kaikki työ, kun tiesi ettemme tule koskaan kuulemaan vauvan parkaisua. Emme saa viedä pientä vauvaa kotiin.
Ponnistin silmät kiinni ja Matte silitti päätäni ja kannusti ja tuki kaikilla mahdollisilla sanoilla. Täytyy sanoa etten olisi koskaan selvinnyt synnytyksestä ilman rakkaan mieheni tukea.

23:56 meidän rakas enkelipoika syntyi. Hän painoi 2794g ja oli 50cm pitkä.
Sovimme kätilön kanssa, että hän kapaloi vauvan ja sitten saamme vauvan syliin.
Poika oli niin kaunis, silitin poskea ja koskin pientä nenää. Pojalla oli hiuksiakin.
Olin niin väsynyt kaikesta, että itkuakaan ei tullut. En muista sitäkään, kauanko vietimme aikaa pojan kanssa, mutta jossain vaiheessa meidän piti päästää irti ja antaa poika kätilölle.
Pääsimme takaisin omaan huoneeseen ja onneksi Mattekin sai tässä tilanteessa jäädä sairaalaan. Yritin syödä jotain, mutta kaikki paha olo purkautui oksentamiseen. Syynä varmaan myös vahvat lääkkeet joita sain. Saimme jotain lääkettä joka auttoi nukahtamaan.

Keskiviikko 19.11.
Meidän lähiomaiset saapuivat myös paikalle katsomaan poikaa. Hänelle oli puettu meidän tuoma body ja housut, vaikka niitä ei paljon näkynyt kun hänet oli kapaloitu.
Pidimme häntä sylissä ja jokaiselle se oli niin vaikea paikka, ettei itkulta voinut välttyä.
Otimme valokuvia. Niitä emme ole pystyneet vielä katsomaan.
Kaikkein vaikein hetki oli antaa poika pois.
Sitä vain mietti mielessä ettei kenenkään pitäisi kokea tälläistä. 

Pääsimme keskiviikkona iltapäivästä kotiin, koska synnytyksestä tuli vain muutama pinnallinen naarmu joihin sain 3 pientä tikkiä.
Saimme sairaalalta mukaan kirjekuoren joka sisältää myös sairaalan ottamat valokuvat meidän pojasta, sekä kädenjäljet, jalanjäljet ja pienen hiustupsun.

Halusin kirjoittaa näistä tapahtumista, koska koin tämän itselleni jotenkin terapeuttiseksi. En tule poistamaan blogistani raskaus-aiheisia postauksia, koska haluan lukea niitä sitten joskus. 
Kiitos kaikille jotka jaksoivat kommentoida edellistä postausta ja kirjoittaa kauniita sanoja.
En olisi ikinä selvinnyt näistä päivistä ilman läheisten tukea, enkä etenkään ilman mieheni tukea. 

15 kommenttia:

  1. Teidän kohtalo on järkyttänyt kaikkia. Niin hirveen pahalta kuin minusta tuntuukin, en voi edes kuvitella mitä te käytte läpi. Jos tarvitsette yhtään mitään, apua tai tukea, niin älkää epäröikö pyytää. Haluan että tiedät, että teillä on paljon läheisiä ympärillä.<3

    VastaaPoista
  2. Itku tuli. Sydämmestä riipaisi lukea menetyksestänne. Samalla pistää vihaiseksi puolestanne, eikä löydy sanoja. Voimia.

    VastaaPoista
  3. Voi teitä ja pientä enkeliä, olen niin pahoillani teidän puolestanne! Tiina

    VastaaPoista
  4. Olen pahoillani puolestanne. Kenenkään ei pitäisi joutua kokemaan tuollaista.
    Halauksin Eija

    VastaaPoista
  5. Voi ei, olen niin pahoillani teidän puolesta. Kyyneleet tuli puolestanne. Niin paljon jaksamia ja voimia toivon teille.

    VastaaPoista
  6. Niin epäreilua, kenenkään ei pitäisi kokea tuollaista. Otan osaa menetykseenne, koittakaa jaksaa. Poru kurkussa minäkin täällä luen...

    VastaaPoista
  7. Niin riipaiseva kirjoitus, moneen kertaan olen itkenyt niin pahoillani olen. Sydämestäni toivon teille voimia suuren surun keskellä. Olet aina silti äiti vaikka asiat saivat näin surullisen käänteen. Olette varmasti monien ajatuksissa. Kaikkea hyvää teille toivon. <3

    VastaaPoista
  8. Olen niin pahoillani menetyksestänne. Voimia suureen suruun <3

    VastaaPoista
  9. Voimia suruun <3 Kyyneleet virtasi tätä lukiessa. Olen todella pahoillani menetyksestänne. Enkelien varjelusta ja huolenpitoa teille toivotan. Muistakaa aina että surunne huomataan ja teistä pidetään huolta että jaksatte eteepäin päivä kerrallaan.

    VastaaPoista
  10. Sattumalta eksyin blogiisi...Kyyneleitä vuodatin minäkin. Hirvittävän paljon voimia ja ajatuksia.
    crista

    VastaaPoista
  11. kyyneleet vieri kun luin näitä kirjoituksia.. niin surullista..
    en tiedä mitä sanoisin...
    onneksi teillä toisenne tukemassa!
    voimia ja haleja ♥

    VastaaPoista
  12. Nyt on kyllä aivan pakko kirjoittaa sinulle tähän.

    Tulin blogiisi herkullisten Marianne-muffinssien ohjeiden kautta. Heti alussa ajattelin: "Voi ei, taas tuossa on noita hoitopöytäasioita. Minä kun en millään nyt jaksaisi lukea niitä." Skrollaisin äkkiä tekstin ohi. Muffinssin kuvat olivat herkulliset ja reseptikin sellainen, jota voisin testata jo valmiiksi meidän vauvan tuleviin juhliin.

    Kun muffinssit olivat uunissa, pisti silmiini sana "enkelivauva" ja aloin heti itkemään. Olin ensin kateellinen sinun hoitopöydästäsi, kunnes tajusin, että viikon päästä reseptin julkaisusta teille syntyi enkelivauva. En tiennytkään, kuinka meillä olikaan samankaltaiset kohtalot. Kannan nyt vauvaa kohdussani, mutta vauvan juhlat eivät ole kaste-, vaan hautajaisjuhlat. Saimme pari viikkoa sitten Kuopion Kysissä (silloin rv 31) vahvistuksen siitä vääjäämättä teidä odottavasta tiedosta, että mikäli vauvamme selviää vakavien rakennepoikkeavuuksien kanssa synnytykseen ja synnytyksestä, alkaa hänellä saattohoito.

    Tämä muffinssien testaus vielä raskaanaollessa (nyt rv 33) on osa surutyötä ja valmistautumista tulevaan. Enpä vain tiennyt, millä kaikilla tavoin. Kiitos!

    Kohta muffinssit ovat jäähtyneet ja voimme kuorruttaa ja testata muffinssit. Syön yhden muffinssit teidän Eemelin ja meidän syntymättömän tyttäremme kunniaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Anna!

      Luin pitkään ja useita kertoja viestiäsi ja mietin mitä ihmettä osaisin sanoa.
      Olen niin valtavan pahoillani, mitä joudutte tällä hetkellä käymään läpi, mutta nuo sanat ei varmasti paljoa auta.

      Mulle voi laittaa sähköpostia, jos haluat jutella. Osoite löytyy tuolta sivupalkista.

      Voin vain toivottaa paljon voimia päiviinne ja tulevaan.

      Poista