tiistai 2. joulukuuta 2014

Joulukuu

Jos kaikki olisi mennyt hyvin, meillä olisi tässä kuussa oma vauva.
Tuntui hirveän pahalta koko eilisen päivän, miksi näin piti tapahtua?
Syytän yhä edelleen kaikesta itseäni, en kuitenkaan niin paljon kuin pari viikkoa sitten. Joku järjen ääni sanoo, etten olisi pystynyt mitenkään ennakoimaan tapahtumia.


Tällä viikolla pitäisi tehdä päätöksiä hautajaisia varten. Pastori on tulossa torstaina meille kotiin, niin meidän ei tarvitse mennä sairaalaan.
Mietimme tuhkausta, mutta ajatus meidän vauvan polttamisesta sattuu. Mutta miten toisaalta pystyisimme kantamaan pientä arkkua kylmään maahan? Jo nämä ajatukset saa kyyneliin ja tiedän ettei torstaista tule helppo päivä.


Tämä surun ja ikävän määrä on sanoinkuvaamaton.

4 kommenttia:

  1. Rakas Taivaan Isä.
    Miksi äiti itkee?
    Miksi isällä on niin raskaat askeleet?
    Minäkö heille olen surua tuottanut,
    kun vain katselen täältä kaukaa
    enkä tule vaikka he odottavat niin kovasti,
    että raskain sydämin käyvät iltaisin nukkumaan.

    Voitko, Taivaan Isä,
    äitiä lohduttaa,
    pyyhkiä kyyneleet hiljaa pois?
    Voitko isän olkaa taputtaa,
    ettei niin kumarassa hän ois?
    Kerro heille, Taivaan Isä,
    etten ihan vielä ole valmis syntymään maailmaan.
    Kerro, että jotkut lapset taivaassa
    niin rakkaita Luojalleen on,
    ettei heitä malttaisi millään antaa pois.
    Huomaisipa äiti,
    kun hänen luokseen
    lennän perhosena ikkunaan.
    Tietäisipä isä,
    miten tuulen mukana
    hänen poskeaan silittää saan.

    Vielä joskus saan
    siemenenä kasvaa äidin vatsassa
    ja isän vahvat käsivarret ympärilläni tuntea.
    Ja kun vihdoin kohtaamme,
    löytää tarkoituksensa pettymys jokainen.
    Ne on kestettävä, jotta juuri minä syntyisin.
    Niin ikävä on kaukana täällä äitiä ja isää.
    Koska saan mennä, Taivaan Isä,
    joko pian pääsen omaan kotiin?

    Lämmin osanotto suuressa surussanne!
    <3 Jenssi

    VastaaPoista
  2. Otan osaa suureen suruunne, sanatonta.

    VastaaPoista
  3. Niin lohdutonta. Vahvuutta jokaiseen päivääsi.

    VastaaPoista